Tilaa uutiskirje

Uutiskirje lähetetään sinulle joka arkipäivä

Kansa käryttää nahkaansa - Pelkkä aurinkovoide ei riitä

 
-
Lähes kaikki suomalaiset lapsiperheet suojaavat ihonsa aurinkovoiteella rantalomillaan, kävi ilmi Syöpäjärjestöjen teettämässä kyselytutkimuksessa. Siitä huolimatta nahka palaa ja melanooma lisääntyy.


Ilmatieteen laitos muistuttaa, että aurinkoloma keskellä talvea on kalpealle iholle shokki. Suuri äkillinen annos UV-säteilyä polttaa ihon helposti. Vaikka ei palaisikaan, tuntien päivittäinen oleskelu auringossa suurentaa riskiä sairastua melanoomaan.

Suojavoidetta laitettuaan kaksi kolmasosaa vastanneista tunsi olonsa turvalliseksi auringossa. Vaikka voide suojaa ihoa palamiselta, kannattaa muistaa, että osa UV-säteilystä pääsee vaikuttamaan ihoon. Voiteen
laittamisessa täytyy olla huolellinen ja laittaa sitä riittävästi.

Kahdeksan kymmenestä kertoikin palavansa silloin tällöin tai joskus. Yli puolet lapsistakin oli joskus palanut aurinkolomalla.

Varsinkin päivän kuumimpaan aikaan kannattaisi siirtyä varjoon tai sisälle. Kyselyyn vastanneista suurin osa kertoi viettävänsä aikaa auringossa nimenomaan keskipäivän kuumimpaan aikaan.

Auringossa vietetään yleisimmin 2-4 tuntia. Lapset viettävät auringossa yleensä yhtä kauan kuin vanhempansa aivan pienimpiä vauvoja lukuun ottamatta.

Kaksi kolmasosaa suomalaisista tuntee olonsa hyväksi ruskettuneena. Asenteet muuttuvat tosin pikku hiljaa, vuonna 2002 tehdyssä vastaavassa kyselyssä yhdeksän kymmenestä piti ruskettunutta ihoa hyvänäköisenä ja vuonna 2010 kahdeksan kymmenestä.

Melanoomaan sairastuu joka vuosi enemmän ja enemmän ihmisiä. Vuonna 2011 melanoomaan sairastui jo 1319 ihmistä. Järkevämmällä aurinkokäyttäytymisellä voitaisiin estää 95 prosenttia melanoomaan sairastumisista.

Vain rekisteröityneet voivat kommmentoida artikkeleita