Tilaa uutiskirje

Uutiskirje lähetetään sinulle joka arkipäivä

Kouvolan hovi- ja hallinto-oikeudet lakkautetaan

 
-
Valtioneuvoston torstaina hyväksymä hovi- ja hallinto-oikeusverkoston rakenneuudistus merkitsee Kouvolan hovi- ja hallinto-oikeuksien lakkauttamista. 

Muutoksessa hovioikeuksien määrä vähenee yhdellä ja hallinto-oikeuksien määrä kahdella. Kouvolan hovioikeus ja Kuopiossa sijaitseva Itä-Suomen hovioikeus yhdistetään ja uuden Itä-Suomen hovioikeuden sijaintipaikka on Kuopio.

Myös Kouvolan ja Kuopion hallinto-oikeudet yhdistetään ja uusi Itä-Suomen hallinto-oikeus sijoitetaan Kuopioon. Yhdistettävä Oulun ja Rovaniemen hallinto-oikeus puolestaan sijoitetaan Ouluun. Sen nimeksi tulee Pohjois-Suomen hallinto-oikeus.

Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa hovi-oikeuksien ja hallinto-oikeuksien rakennetta niin, "että oikeusturva voidaan taata muuttuvissa yhteiskunnallisissa oloissa".

Hovioikeusverkosto on säilynyt nykyisellään 1970-luvun lopulta, jolloin hovioikeuksiin saapuneiden asioiden määrä oli lähes kaksi kertaa suurempi kuin nykyisin. Nykyinen hallinto-oikeusverkosto on rakennettu vasta runsaat kymmenen vuotta sitten. Tuomioistuinten toimintaympäristö on kuitenkin muuttunut paljon.

Uudistuksen yhteydessä hovioikeuksien asiamääriä tasataan myös tuomiopiirimuutoksilla. Kainuun käräjäoikeus siirtyy Itä-Suomen hovioikeuden tuomiopiiristä Rovaniemen hovioikeuden tuomiopiiriin. Lisäksi Hyvinkään käräjäoikeus siirtyy Helsingin hovioikeuden tuomiopiiriin, kun se nykyisin kuuluu Kouvolan hovioikeuden tuomiopiiriin.

Hallinto-oikeuksien asiamäärien tasaamiseksi ja saman aluehallintoviranomaisen asioiden ohjautumiseksi samaan hallinto-oikeuteen Kouvolan hallinto-oikeuden tuomiopiiriin nykyisin kuuluva Päijät-Hämeen maakunta siirretään Hämeenlinnan hallinto-oikeuden tuomiopiiriin.

Tuomiopiirimuutoksiin liittyvät valtioneuvoston asetukset on tarkoitus antaa lähiviikkoina.

Kouvolaan ja Rovaniemelle jäävät pysyvät istuntopaikat

Asioiden käsittely hovi- ja hallinto-oikeuksissa on pääkäsittelyjä ja suullisia käsittelyjä lukuun ottamatta kirjallista. Itä-Suomen hovioikeus järjestää jatkossakin pääkäsittelyjä myös Kouvolassa, jonne jää pysyvä istuntopaikka. Hallinto-oikeuksilla puolestaan on pysyvät istuntopaikat myös Kouvolassa ja Rovaniemellä suullisten käsittelyjen järjestämiseksi.

Pysyvillä istuntopaikoilla ei ole tuomioistuinten kansliaa eikä henkilökuntaa, vaan tuomioistuimet järjestävät niissä tarvittaessa pääkäsittelyjä ja suullisia käsittelyjä. Tästä poiketen on päätetty, että Itä-Suomen hovioikeudella voi kuitenkin siirtymäkautena - enintään vuoden 2016 loppuun - olla Kouvolassa henkilöstöä siellä järjestettävien pääkäsittelyjen hoitamiseksi.

Hovioikeuksien nykyiset sijaintipaikat ovat Turku, Vaasa, Itä-Suomen hovioikeus Kuopiossa, Helsinki, Kouvola ja Rovaniemi. Hallinto-oikeuksien sijaintipaikat ovat Helsinki, Hämeenlinna, Kouvola, Kuopio, Oulu, Rovaniemi, Turku ja Vaasa. Ahvenanmaan hallintotuomioistuin toimii Maarianhaminassa käräjäoikeuden yhteydessä.

Rakenneuudistuksen voimaantulon siirtyminen aiemmin kaavaillusta vuoden 2014 alusta huhtikuun alkuun johtuu siitä, että muun muassa henkilöstön siirtoihin liittyvien nimittämispäätösten tekemiseen on varattava riittävästi aikaa.

Tasavallan presidentin on määrä vahvistaa uudistukseen liittyvät lait perjantaina niin, että ne tulevat voimaan 1. huhtikuuta 2014.

Vain rekisteröityneet voivat kommmentoida artikkeleita