Tilaa uutiskirje

Uutiskirje lähetetään sinulle joka arkipäivä

Sarkomaa kannustaa Virkkusta kehittämään ROTI-raportin ehdotuksia

 
-
Kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.) on ilahtunut Rakennetun omaisuuden tila ROTI 2013 -raportin ehdotuksesta perustaa uusi rakennetun ympäristön ministeriö, joka yhdistäisi maankäytön, rakentamisen, asumisen sekä liikenteen kehittämisen ja ohjauksen.

- Tiiviimpi yhteistyö näissä asioissa olisi tervetullut askel oikeaan suuntaan ja erityisen tärkeä metropolialueen kehittämisen kannalta, Sarkomaa sanoo.

Hän kannustaa hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusta (kok.) kehittämään asiaa eteenpäin.

- Tulevaisuudessa runsaasti energiaa kuluttavat ja henkilöauton käyttöön perustuvat yhdyskuntarakenteet ovat kestämättömiä etenkin suurkaupunkialueilla. Uusia alueita kaavoitettaessa yhdyskuntarakennetta on eheytettävä ja maankäyttöä tiivistettävä hyvien joukkoliikenneyhteyksien varteen, jotta ihmisten arki olisi tulevaisuudessa sujuvampaa ja ympäristön kannalta fiksumpaa. Tarvitsemme vaikuttavia toimenpiteitä, jotta löydämme nykyistä tehokkaammat rakenteet ja yhteistyön tavat, toteaa Sarkomaa.

Sarkomaa pitää erinomaisena sitä, että hallitus tekee toukokuussa jatkolinjaukset etenemisestä. Sarkomaa yhtyy Virkkusen arvioon siitä, että keskushallinnon rakenne on liian siilomainen ja ministeriöt toimivat liian sektorikohtaisesti, ja että keskushallinnossa on tarvetta yhtenäisempään ja laaja-alaisempaan toimintamalliin.

Sarkomaa kannattaa hallituksen tavoitetta, että vuoteen 2015 mennessä pyritään entistä yhtenäisempään valtioneuvoston toimintatapaan, ja kiittää Virkkusta aktiivisuudesta asian eteenpäin viemisessä.

Vain rekisteröityneet voivat kommmentoida artikkeleita