Tilaa uutiskirje

Uutiskirje lähetetään sinulle joka arkipäivä

"Suhdannekäänteen odottajat eivät tule menestymään"

 
-
Jari Paasikivi. (Lehtikuva/Thor Wennström)
Teknologiateollisuuden puheenjohtaja Jari Paasikivi sanoo, että ne yritykset, jotka ovat vain odottaneet suhdannekäännettä, eivät tule menestymään.

Oras Investin toimitusjohtaja sanoo EK:n Prima-lehdessä, ainoastaan yritykset, jotka vuodesta 2009 alkaen ovat arvioineet liikeideansa ja koko toimintansa perusteellisesti ja tehneet tarvittavat muutokset, ovat nyt valmiita kohtaamaan kansainvälisen kilpailun.

Paasikivi
kehuu hallituksen vievän Suomea oikealle tielle kannustaessaan yrityksiä kasvamaan ja luomaan työpaikkoja.

- Aika näyttää, riittävätkö nämä toimenpiteet. Rikkidirektiivi ja windfall-vero lisäävät vientiteollisuuden kustannuksia jatkossa.

Hän huomauttaa, että alle puolet pörssiyrityksistä yltää viiden prosentin liikevoittoon.

- Sillä ei rahoiteta kasvua ja kansainvälistymistä. Lisäksi useiden yritysten liiketoimintamallit ovat vanhentuneet.

Vain rekisteröityneet voivat kommmentoida artikkeleita