Tilaa uutiskirje

Uutiskirje lähetetään sinulle joka arkipäivä

Melatoniinilla ehkä osansa diabeteksen synnyssä

 
-
Pimeähormonina tunnettu melatoniini saattaa vaikuttaa sokeriaineenvaihduntaan ja myös siihen, kuinka todennäköisesti ihminen sairastuu aikuistyypin diabetekseen, kertoo Uutispalvelu Duodecim.


Mitä vähemmän melatoniinia sitä suurempi diabetesriski, yhdysvaltalaistutkimus vihjaa.

Melatoniinia erittyy öisin, ja se tunnetaan parhaiten vaikutuksista vuorokausirytmin säätelyyn. Melatoniinireseptoreita on kuitenkin löydetty monista yllättävistäkin paikoista, muun muassa insuliinia säätelevistä haiman soluista.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa melatoniinin ja aikuistyypin diabeteksen yhteyttä tutkittiin vuosina 2000–2012 kerättyjen veri- ja virtsanäytteiden avulla. Näytteet olivat 370 naiselta, jotka sairastuivat diabetekseen seurannan aikana sekä yhtä usealta terveenä pysyneeltä naiselta.

Tutkijat huomioivat naisten elintavat ja monia terveysseikkoja, jotka olisivat voineet vaikuttaa aikuistyypin diabeteksen kehittymiseen, mutta tämänkin jälkeen naisten melatoniinitasot liittyivät riskiin sairastua diabetekseen.

Kun naiset jaettiin ryhmiin melatoniinitasojen perusteella, diabetes kehittyi noin kaksi kertaa todennäköisemmin naisille, joiden melatoniinitasot olivat alhaiset kuin naisille, joilla virtsanäytteiden perusteella oli eniten melatoniinia.

Sairastuneiden melatoniinitasot olivat myös keskimäärin alhaisemmat kuin terveenä säilyneiden verrokkien.

Samansuuntaisia tuloksia on saatu aiemminkin, mutta vielä ei ole täysin varmaa aiheuttaako melatoniinin vähyys diabetesta vai johtuvatko ne kummatkin jostain kolmannesta seikasta, jota tutkijat eivät havainneet.

Vastaus tähän saataisiin kokeissa, joissa terveiden koehenkilöiden melatoniinitasoja kohotettaisiin melatoniinivalmisteilla tai pimeäaltistuksella.

Tutkimus julkaistiin Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA-lehdessä.

Vain rekisteröityneet voivat kommmentoida artikkeleita