Tilaa uutiskirje

Uutiskirje lähetetään sinulle joka arkipäivä

Maailman sotilasmenot viime vuonna 1750 miljardia dollaria

 
-
Venäläinen Iskander-ohjus.(AFP/Lehtikuva)
Vuonna 2012 maailman sotilasmenot olivat Stockholm International Peace Research Instituten (SIPRI) julkaiseman vuotuisen tilaston mukaan 1750 miljardia Yhdysvaltain dollaria.

Vuoteen 2011 verrattuna vähennystä oli vain puoli prosenttia. Rauhanjärjestöt Sadankomitea ja Rauhanliitto kritisoivat sotilasmenojen suuruutta maailmantilanteessa, jossa sotilasmenojen suuruus on yksi olennainen osa sitä, miten talouskriisiin on päädytty.

- Taantuma on saanut eri maiden hallitukset säästämään inhimillisestä hyvinvoinnista: ilmastokatastrofin torjumiseen, tappavien tautien vastaiseen taisteluun sekä YK:n asettamiin vuosituhattavoitteisiin ohjattuja varoja on leikattu, kun taas sotilasmenoihin käytetään yhä suuria summia, järjestöt sanovat.

Maanantaina julkistetun Euroopan unionin maiden varustelua käsitellyt tutkimusraportti Guns, Debt and Corruption: Military spending and the EU crisis nostaa esille tosiasian, että esimerkiksi EU:ssa ne maat, jotka ovat pahiten joutuneet velkakriisin kouriin, ovat myös maita, joiden sotilasmenot ja -hankinnat ovat 2000-luvulla olleet ylimitoitettuja suhteessa niiden bruttokansantuotteisiin.

- On järjetöntä, että talouslaman keskellä, Euroopan unionissakin, jonka valtioita ei uhkaa sotilaallisesti mikään, käytetään edelleen valtavia summia sotilaallisen varustautumiseen, ihmettelee Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius.

Kansainvälistä sotilasmenojen vastaista toimintapäivää vietetään tänään 15. huhtikuuta kolmatta kertaa. Toimintapäivän takana on Rauhanliiton ja Sadankomitean kansainvälinen kattojärjestö International Peace Bureau IPB sekä amerikkalainen Institute for Policy Studies IPS.

Kansalaisjärjestöt järjestävät maanantaina 40 maassa yhteensä yli sata tapahtumaa, joilla muistutetaan sotilasmenojen haitallisuudesta sosiaaliselle kehitykselle.

Vain rekisteröityneet voivat kommmentoida artikkeleita